9.4. Līedõdjemā vāņkad

Tekst Dambergi (1935) lugemikust.

Mi’n jemājemān vanād naizt vȯ’ļțõ nīžõnd kõrd a’mni’ggõks jubā set kimdõ āigastõ tā’gižpēḑõn, ī’d i’mlimiz su’ggimiz, mis ma lapsõld vȯldsõ kūldiz, jengõ vizās pi’ddõs. – Ne’i alz vanād ro’vz irgõbõd nīžõ, ku lapst pǭlabõd, la’z ne nīžõgõd midēgõd va’ņšti aigšti agā tegīž mingiz muiniz nīž. Ka sīe nīžõn u’m seļļi īž īrgandõks. Kūldigid ni, kui īrgõb se muini nīž.

Kõrd jūŗikšpǟva ȭ’dõn kuolm piškizt skuțkõ tunnõd lambiļḑ. Sǟ’l, Īvõrt kāngaŗ pǟlõ, vȯnd seļļi kuordim mä’g, mis sǭnd nuttõt tussõks. Vāņ sīe tus mä’g pǟlõ skuțkīd tǭ’nõd vīdõ „jūŗikš joutõ“, la’z kaitsimi sõ’vvõ jõvīst vȯņštõg.

Ja moštād, ni ȭ’dõn istõn sǟ’lõ mä’g pǟlõ ikš va’nliki nai! Lapst īenõd paikõl tǟnda vaņțļõm ja nǟnõd, ku se u’m vȭrõz nai. Bet ta u’m kītõn: »Algid kārtagid, jõvād lapst, tulgid pǟlõ!» Lapst lǟ’nõd si’z ka tä’mmõn jū’rõ ja nǟnõd, ku pǟsõ tä’mmõn vȯnd piški, knaš lī’edist vāņka. Ne vāņka lī’edõd āt vǫnnõd ne’i piškizt ku īr kūorad, ne’i ku paldiņ set ulzõ ra’bbõnd. Lapst vīnõd eņtš joutõ ka i’lzõ. Si’z se nai kītõn ne’i: »Se u’m knaššõ, jõvād lapst, ku tēg tūotõ alz eņtš joutõ tǟnõ ja pidātõ ne’i mīnda jūŗikšpǟvan mīelsõ. Kil tä’ddõn sõ’vvõ ni tikkiž pūdõks lǟ’b jõvīst, ma ä’bțõb kaitsõ tä’d lambidi. Su’ž tä’d kǭŗa jū’rõ ä’b tu’l. – Vāņ, vanāst mõtsās vȯnd vä’ggi pǟgiņ nēḑi su’žži. – Ja jǭņpǟva ȭdõn, si’z tēg tūogid mi’nnõn ka vāņka!» Lapst vīnõd sīņõ mä’g pǟlõ jǭņȭ’dõn tegīž vāņka. Nai istõn tegīž, vāņka pǟsõ. Ni se vāņka u’m vȯnd knaš, sangdi, sūršti lē’ḑist, ēdrõmidi täuž. Sīe kõrd nai kītõn, algõ lapst u’nnõgid tǟnda ka jǭkõpǟvan, la’z tulgõd ka si’z tǟnda vaņțļõm. Skuțkīd pi’ddõnd siedā ka mīelsõ, ja sīe sõ’vvõ näntõn vȯnd tikkiž vä’ggi jõvīst: mõtsākouți kǟ’nd ne’i pǟgiņ su’žži, bet nänt lambõdõn mitikš ka i’z ūo mittõ pǟlõ vaņțlõn. Lambõd sīenõd ne’i knaššõ pāikal, ja lapst võinõd ī’ž kāngaŗ pǟlõ mängõ. Jǭkõpǟvan lapst si’z lǟ’nõd tegīž siedā je’mmõ vaņțļõm, – nǟ, se istõn tegīž sīes eņtš kūožõs, kus jegā kõrd. Ni u’m vāņkas vȯnd jubā ri’ggõ pǟkiži ka ja pǟgiņ mingiži ä’bmingiži knašīdi puskīdi. Ta tie’nnõn läpši tu’lmiz je’dstõ ja kītõn, la’z ni tu’lgõd tegīž piškīzmǭŗõks, si’z ku irgõbõd na’ggiŗi võttõ. Si’z la’z võtāgõd ka jemīņ mūḑi läpši īņõ.

Piškīzmǭŗ pǟvan lapst lǟ’nõd tegīž – kūž kabālt – ne’i je’nnõ sīes kǭrands u’m vȯnd. Si’z naiz vāņkas u’m vȯnd ka umāŗi, ne’i si’z umāŗist ja ēdrõmist vāņka. Ta andõn lapstõn sūr sukāvakā täud umāŗi ja pand tu’lmõ mikkiļpǟvan tegīž tǟnd vaņțļõm.

Kui si’z mõitiz, lapst lǟ’nõd mikkiļpǟvan tegīž, – kui si’z ni ä’b lǟ’, ku ne’i jõvā sõbrā u’m. bet sīe ȭ’dõn sūrd ro’vz ka lǟ’nõd sa’lliz vaņțļõm, mis sǟ’lõ õigist u’m. Sīe kõrd naizõn pǟsõ u’m vȯnd jubā vāņka vī’rist lē’ḑist, ēdrõmidi ka kil u’m vȯnd, bet ne āt vȯnnõd ka seļļiztī’ž vī’rlikizt ku ne lī’edõd. Kakš kuolm nāizta, nänt lapst jemād, īenõd pȭzõd tagān vaņțļõm. Nai kil siedā ä’b ūo nekā tǭ’nd ja kītõn lapstõn: »Tämpõ ma tä’dkõks midēgõst ä’b rõkānd: sǟ’l pȭzõd tagān vakțõbõd vīlkatõkst. Tulgid tegīž maŗtȭ’dõn.» – Ne naizt kil vīlkatõkst ä’b ūotõ vȯnnõd, bet ne’i se nai vȯ’ļ kītõn.

Maŗtȭ’dõn lapst vȯnnõd tegīž jūsõ. Ni naizõn vȯnd jubā sūr lambõnǭ’gi pǭļazkǭ’skõ sǟlgas ja lambõnǭ’gi kibār ka pǟsõ. Ta kītõn: »Ni ma lǟ’b ma’ggõm, jõvād lapst, tu’lbiz āigast, si’z tulgid tegīž jūŗikšpǟvan mīnda vaņțõm.»

Ne’i lapst kǟ’nõd vaņțļõs siedā je’mmõ kuolm āigastõ.

Harjutus 1

Harjutus 2